PÄIJÄLÄN METSÄSTYSSEURA

Riistan ja riistakantojen hoitoa jo vuodesta 1952.

Metsästysseura on perustettu kylälle jo vuonna 1952. Alkuvuosina seuran toiminta koostui lähinnä metsästämisestä, nykyisin se on pikemminkin riistan ja riistakantojen hoitamista. Riistalajitkin ovat vuosien saatossa muuttuneet, kun mukaan on tullut vieraslajeja, kuten supikoira, Kanadanmajava ja villisika. Seuran toimintaan on tullut vahvana myös koirakokeiden järjestäminen. Seura järjestää hirvenhaukkukokeita, ajokokeita jäniskoirille, MEJÄ metsäjälkikokeita ja muutamia luolakoirienkin kokeita on alueella pidetty.

Kokeiden ja muiden seuran tapahtumien pääpaikkana toimii Passu (Sappeentie 869, Kuhmoinen). Kyseinen paikka on seuran omistama, juuri kunnostettu tila, jossa 10-30 hengen tapahtumat onnistuvat mukavasti. Passussa voi talviaikana majoittua noin kymmenkunta vierasta. Keväällä 2019 valmistuva saunarakennus tekee seuran päämajasta entistäkin viihtyisämmän kaikille käyttäjille. Passu on seurojen ja muiden ulkopuolisten käytössä ympäri vuoden. Lisätietoja seuran puheenjohtajalta.

LUE KYLÄN TAPAHTUMISTA

Lue täältä kylän kaikkien yhdistysten tapahtumista ja harrastuksista.

TUTUSTU YHDISTYKSIIN

Kylällä toimii useampi yhdistys, joiden toimintaan voit tutustua tästä linkistä

KATSO KOORDINAATIT

Kylämme sijaitsee Kuhmoisten kunnassa. Klikkaa tästä sijaintiin.